Ajankohtaista

Harjoittelu Nive Information Technologyllä

Olen Jarkko Kuha, 30 v, Oulun Ammattikorkean tietojenkäsittelyn opiskelija. Opiskeluita ei juurikaan olisi enää muita jäljellä, kun nämä loput harjoittelut ja opinnäytetyö, jotka mieluusti suoritan kaikki Nivellä. Tulin ”taloon” maaliskuun puolessavälissä, lyhyen pohtimisen jälkeen, sillä sain samana päivänä toisestakin paikasta vihreää valoa harjoittelulle. Kuitenkin Pekka Korpela kuulosti henkilönä mukavalta, idea mitä alettaisiin jatkokehittämään toimivalta ja pienen ja uuden yrityksen alkuvaiheissa mukana olo mielenkiintoiselta, joten Nive (joksi jatkossa yrityksen nimen lyhennän, tämäpä se meillä ns. ”puhekielessä” on käytössä) voitti aika helposti kisan.  

Työnkuvani on ollut lähes täysin Xamarin Forms pohjaisen kännykkäsovelluksen jatkokehittämistä. Sovellus oli jo tietyin osin toimiva, ja sillä oli pilotoitu, joten ihan puhtaalta pöydältä minun ei tarvinnut aloittaa. Sovellus käyttää tiedostonhallintaan M-Files- nimistä tiedonhallintajärjestelmää, mikä tekeekin tästä aika uniikin ja helposti muokattavan.  Alkuharjoittelu menikin aika heittämällä ihan vain koodiin perehtymällä ja sitä opiskelemalla. Kuitenkaan kun ei ollut itse luotua koodia, niin siitä piti joku käsitys saada sekä rakenteesta että toiminnallisuuksista. Samalla mietimme Pekan kanssa toimiston tarvetta, sillä silloin kuljimme Business Oulun neuvotteluhuoneissa, jos naamatusten piti tavata.  

Arjen pyöritys alkoi pikkuhiljaa muodostua, ja lopulta Pekka päätti samoista tiloista vuokrata Nivelle tilat, joten sekin asia oli sitten hoidossa. Tilojen ollessa keskeisellä paikalla pienyrittäjiä ja uusia firmoja ajatellen, verkostoitumistakin tapahtuu lähes vahingossa, toki nyt hitaammin, kun korona vielä jyllää. Harjoittelussa olen aika lailla saanut itse päättää teenkö hommat etänä vai toimistolla, mikä sopii itselleni oikein hyvin. 

Harjoitteluni aikana olen tehnyt muun muassa seuraavia asioita: 

  • Selvitellyt aikaisempia ongelmia/bugeja ja niiden korjausmahdollisuuksia, 
  • Päivitellyt sovelluksen ajan tasalle, jotta sitä voi taas huoletta alkaa jatkokehittämään,
  • Ajan lisäämisen ilmoituksen mahdolliseksi arvoksi, 
  • Pohtinut mahdollisia asiakkaita/aloja, joita applikaatiomme voisi kiinnostaa ja hyödyttää, 
  • Kuunnella, oppia ja kirjoittaa huomioita ylös demosessioista mahdollisille asiakkaille, 
  • Itsekseen sekä Pekan ja Iisan kanssa pohtien uusien toiminnallisuuksien tarpeet. 

Lista ei toki ole kattava, sillä en tähän hätään kaikkea muista. Tässä vaiheessa on toki hyvä huomauttaa, että vaikka Xamarin Forms mahdollistaakin sovelluksen teon yhtäaikaisesti androidille sekä iOS:lle, olen itse perehtynyt vain androidin puoleen. Tarkoittaen siis sitä, että toiminnallisuudet mitä olen tehnyt tai korjaillut, on kokeiltu ja laitekohtaisesti säädetyt vain androidille, minun osaltani. Firman toinen harjoittelija, Iisa Suonvieri, hoitaa iOS:n puolta. Tämä oikeastaan kahdesta syystä: Itselläni ei ole juuri mitään kokemusta Applen tuotteista ja toisekseen vaikka sovelluksen kehittäminen onnistuukin Windows-koneella, iOS laitteelle sovelluksen testaaminen ei onnistu ilman jotain Applen tuotetta.  

Aikaa on nyt Nivessä pyörähtänyt noin kolme kuukautta, ja olen oikein tyytyväinen kyllä harjoittelun kulkuun. Toki tämä on siltä osin haastavaa, ettei ole sitä kokenutta koodaajaa, jolta voisi nopeaa tarkistaa asioita tai kysyä neuvoa, mutta samalla se antaa tilaa omalle kehittymiselle ja kasvulle aivan eri tavalla. Ja tuleehan jonkun asian toimimaan saamisesta ihan erilainen onnistumisen kokemus, kun tietää että se on täysin/ lähes täysin itse tehtyä. Mielestäni olen kehittynyt jo paljon Xamarin Forms viitekehyksen käytössä, toki C#- kielessäkin, sekä M-Filesin kanssa toimimisesta. Toki enempi on opittavaa, kun mitä on opittu, mutta niin sen kuuluu ollakin. Kukaan ei ole valmis ohjelmoijana, ja jos olisi, niin sehän olisi kovin tylsää. Se on ehkä alalla suurin yksittäinen kiehtova asia. Monimuotoisuus. Kieliä on tarjolla monia, jos joku alkaa leipäännyttämän, viitekehyksiä lukuisia ja ohjelmointisuuntauksia myös. Itselläni kävi toki lottovoitto kun pääsin pieneen firmaan, niin saan varmasti tehdä muutakin kun ohjelmoida, mikäli sellainen halu tulee.